Unohdettu

Tai ei ehkä unohdettu mutta rauhaan jätetty.
Kipuilen elämän ja ennenkaikkea turvattomuuden tunteen keskellä. Itku on herkässä.
Pää on sumuinen ja suhruinen paikka. Muumit puuttuu laaksosta ja palikat on hukassa.
Alistuminen ja kipu eivät tunnu oikealta ja ne pelottavat koska elämässäni on niin vahvasti väärällä tavalla hallitsevia ja satuttavia asioita jotka syöksyvät lävitseni ulkopuolelta.

JR ei uskalla lähestyä minua. Antaa minun pyöriä surussani. Antaa minun torjua itsensä.

Entä jos kuitenkin paranisin hänen käsissään. Jos hän uskaltaisi ottaa tahtoni itselleen ja rakentaisi minun turvapaikkani rajoilla. Kurittaisi pois kaikki ajatukset jotka ovat minut vallanneet. Ottaisi hetkeksi ohjat minun elämästäni ja minä saisin päästää irti. Entä jos saisin olla turvassa ilman vastuuta, ilman omia päätöksiä. Jos JR olisi minun peräänantamaton seinäni. Hetken kestäisi kaikki vastaväitteeni, kaikki yritykseni pitää niistä heikoista ohjista kiinni jotka on käsiini annettu.
Ehkä se olisi kaikki mitä nyt tarvitsen.

Näin unta että olin sidottuna auton konepellillä. Pelti allani oli lämmin auringosta. Olin sidottuna levälleen. Auki. Takapuolessani oli anaalitappi. JR seisoi edessäni. Suomi minua pitkällä nahkaisella ruoskalla. Tarkasti. Tasaisella rytmillä. Rintoihin, reisiin, vatsaan. Märkään pilluuni.
Minä itkin eikä hän välittänyt.
JR otti pitkän varren päässä olevan dildon ja työnsi sen syvälle sisääni. Työsti sillä minua ja minä huusin ja valuin pitkin metallista pintaa. JR irroitti minut ja käänsi ympäri. Hän vetäisi tapin pois pyllystäni ja työnsi kyrpänsä tilalle. Ja minä laukesin uudestaa ja uudestaan hänen persettäni takovan kyrpänsä ympärille.

Ja minä heräsin märkänä ja kiimaisena ja yksin.
Ja minun on niin kova ikävä.