Katumusharjoitus

Minä aloin kirjoittamaan vaikka en pidä siitä. En ole kirjoittaja, eikä minulta irtoa lennokkaita tekstejä.
Mutta minä kirjoitan koska herrani niin toivoi.

Ajattelen herraani ja kaikkea sitä mitä hän antoi minulle viikonloppuna.
Herrani soi minulle hetken kellarissa. Minä pyysin päästä sinne. Ja minä odotin sitä pelolla.

Viileä sementtihuone, likainen lattia paljaiden jalkojeni alla. Hiljaisuus kietoutui ympärilleni.
Minulle ei enää puhuttu, en ollut sen arvoinen. Aika menetti merkityksensä.
Minä riipuin, roikuin köysissä. Eri asennoissa, piiskattavana.
Hapsupiiska, raippa, maila ja rottinkikeppi vaihtuivat vuoronperään. Ja minä valuin.
Voi sitä nolouden määrää. Huutaa ei ja älä enää ja kun herra laittaa sormensa jalkojeni väliin, valun hänen kädelleen. Selitä siinä sitten...

Mutta katumusharjoitukseeni. Se tulee tässä.
En enää naura pilkallisesti herralleni. En enää naura pilkallisesti herralleni.
En enää naura pilkallisesti herralleni. En enää naura pilkallisesti herralleni.
En enää naura pilkallisesti herralleni. En enää naura pilkallisesti herralleni.
En enää naura pilkallisesti herralleni. En enää naura pilkallisesti herralleni.
En enää naura pilkallisesti herralleni. En enää naura pilkallisesti herralleni.
En enää naura pilkallisesti herralleni. En enää naura pilkallisesti herralleni.
En enää naura pilkallisesti herralleni. En enää naura pilkallisesti herralleni.
En enää naura pilkallisesti herralleni. En enää naura pilkallisesti herralleni.
(Tai ainakaan jää kiinni siitä ;) )