sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Tuunattu sänky

JR käytti perjataipäivän sänkyämme parannellen ja lauantai aamuna pääsin kokemaan tehtyjä parannuksia.
Selälleen X-asentoon kiinnittäminen kävi näppärästi. Olin luullut että metallilenkkejä olisi vain neljä, sängyn joka jalassa yksi. Olin väärässä, myös keskiosassa oli molemmin puolin. JR oli pujottanut reisiini nahkaremmit jotka hän kiristi keskiosan lenkkeihin varmistaen jalkojen auki pysymisen.
Olin kiihottunut jo pelkästä kiinnittämisestä. Tunsin olevani puolustuskyvytön.

JR aloitti leppoisasti läiskien reisiäni sydänlastalla. Ja kuten tavallista, heti alkuun kivun vastaanottaminen oli minulle "hivenen haastavaa". "Ärsyttääkö? Onko vaikea vastaanottaa?" JR kysyi. En ollut ylpeä ärtymyksestäni, olinhan kaivannut tätä pitkään. En kuitenkaan ollut sanonut mitään mutta herrani osaa lukea minua hyvin.
Tällä kertaa JR ei lähtenyt haastamaan päätäni vaan siirtyi jalkojeni välissä toisenlaisen toiminnan pariin.

JR: Minkin alapään olin ajellut paljaaksi jo paria päivää aiemmin. Nyt pitkästä aikaa sain mahdollisuuden työstää häntä ihan ajan kanssa. Hetki jolloin viileä liukuvoide koskettaa ensimmäisen kerran suojatonta ihoa on näin sadistin näkökulmasta aina ikimustoisen ihana hetki. Se pieni säpsähdys ja pieni ääni narttuni suusta saa aikaan miellyttävän tunteen. Työnsin uudenkarhean dildomme hänen sisään huokausten saattelemana. Ensin hitaammin ja asteittain kovemmilla työnnöillä totuttelin panoleluni reikää tulevaa varten. Havannoistani päätellen oli nautinnollista, vaikka Minkki väittikin tätmän olevan myös haastavaa vastaanottaa....ihmeellinen on nainen.
Minkki oli aiemmin kysellyt haluaisinko oppia käyttämään päristintä paremmin, koska tehoa siinä jopa liikaa, jolloin itse nautinto saattaa jäädä jyrän alle.. Tietenkin! Onhan se parhautta jos saa kontrolloida toisen orgasmia. Nyt oli minusta se hetki, jolloin Minkki saattaisi antaa todelliset oikeat neuvot orgasmin saavuttamiseksi, joten kaivoin päristimen esiin.

Dildo syvällä Minkin sisällä käynnistin laitteen. Sain neuvoksi levittää häpyhuulia ja asettaa päristin klitoriksen päälle. Olipa hankalaa, ajattelin kun näin Minkin selän notkistuvan ja alkoi syvä huohotus. Alle 10 minuuttia, joka jälkeen siirsin vähän painetta lisää klitorikselle. Minkki kertoi ettei kohta pysty enää pidättelemään orgasmia. Kerroin että nyt harjoitellaan, ei nautita, kestä vielä. Annoin leluni parkua ja anella, kunnes annoin luvan laueta. Tiesin, että tämän jälkeen on aika herkkä hetki, joten päätin suoraan jatkaa orgasmiin numero 2. :) Kiivaasti hengittävälle Minkille sanoin, että pitäisi hyvää huolta dildosta, ettei pääse luiskahtamaan ulos. Sain vastaukseksi tyypillisen epänöyrän vastauksen, joo... Lähdin virkistäytymään, laitoin kahvin tippumaan ja mietin miksi tuo puhuu mulle kun olisin joku sen paras kaveri...huikkasin vielä makuuhuoneeseen, onhan se veilä sun sisällä? Joo....

JR palasi kahvinkeitolta luokseni. Hän irrotti jalkani ja siirsi ne sängynpäädyn taakse porattuihin lenkkehin kun taas reisien kiinnikkeiden veto siirtyi sängyn jalkopäähän.
JR veti hupun päähäni ja kysyi, halusinko olla hänen panolelunsa. Joo ...
Rakastin olotilaani siinä, levitettynä, täysin liikkumattomana ja huppuni sisällä. Olin täysin läsnä ja silti samalla "turvassa" hupussani (jollain tavalla minun on helpompi luovuttaa kehoni pois omasta kontrollistani olessani huputettuna).

JR: Koska BDSM on tietyllä tapaa myös välineurheilua, pitää tekniikan olla kunnossa. Ihailin aikaansaannostani. Sänky toimi nyt todella hyvin. En aiemmin ole pannut leluani tällä tapaa kuin nyt. Herkuttelin tilanteella. Työnsin Minkin sisään vuorotellen sormiani, sitä dildoa ja välillä työnsin mulkkuni hänen sisään. Taukoa, taas uudestaan, hitaasti ja välillä täysin pohjaan. Läpsin avokämmenellä häpyhuulia ja kysyin onko nyt helpompi vastaanottaa. Arvaatte varmaan minkä vastauksen sain. Niin, tähän joohon tullaan varmasti palaamaan. Minkki oli panoalustani, mun oma lelu, kuumana ja märkänä. Panin niin kuin vain pystyin. En välittänyt Minkistä lainkaan, otin remmeistä tukea ja vaan panin ja panin. Naiminen on kivaa, tällä tapaa naiminen muuttuu nautinnolliseksi. Laukesin rajusti. Minkkikin taisi tulla...Kiroillen tämä oli ihan vitun hyvä pano! Kiitos Minkin paljaalle pimpille.

JR veti hupun päästäni ja vapautti käteni ja tärisevät jalkani, otti kainaloonsa ja silitteli hetken. Minä loistin naantalin aurinkona. Sanoin että nyt voisin vastaanottaa, nyt voi piiskata. "Nyt on kahvin ja aamupalan aika" JR hymyili ja nousi keräilemään vaatteitaan. Konttasin pylly pystyssä sänkyä pitkin ja kiedoin käteni sängyn vieressä seisovan JR:n reisien ympärille. "Jos edes vähän? Piiskaisitko edes vähän" anelin. Armeliaasti JR läimi kämmenillään takamustani. Ihana, lämmin polte levisi pakaroilleni. Saatuaan minut kiemurtelemaan kättensä alla, JR lopetti. Kiitin kauniisti ja siirryin vastakeitetyn kahvin ääreen.
"Voiko ihanammin päivän enää alkaa? Onko ihanampaa aamua kuin tää... "  ;)

7 kommenttia:

  1. Pantavan hyvää tekstiä. Kiitos. ;)

    VastaaPoista
  2. To_del_la seisahduttavaa tekstiä! :P

    VastaaPoista
  3. Voi JR. Tuollainen kunnon paneminen on niin namia. Hienoa askartelua sekä sängyllä että lelullasi.

    T. Peikko

    VastaaPoista
  4. Kiva lukea tekstiäsi...itse vasta etsin tietoa asioista ja opettelen olemaan sub...ekassa sessiossa onnistuin kuulemma aika hyvin...mutta parannettavaakin on.Kirjoita pian lisää.
    t.disaka (www.disaka.blogaaja.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei disaka! Tervetuloa vinoon maailmaan =)
      Kävinkin blogisi lukemassa. Tiedän että tiedon- ja kokemuksen janosi on valtava mutta muista kuitenkin edetä rauhallisesti ja vähitellen.
      Kuuntele paljon itseäsi. Kaikkeen ei tarvitse pystyä tai suostua. Ei ole oikeanlaista subia, jokainen on yksilö ja mikä sopii yhdelle ei käy toiselle.
      Mekin olemme JR:n kanssa tehneet matkaa jo 4 vuotta ja asioissa edetään hiljalleen. Vastailemme myös mielellään jos sinulle tulee jotain kysyttävää.
      tyttokellarissa(at)gmail.com

      Poista