keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Coltin paluu

Edellisen postauksen kommenteissa kysyttiin mikä on colt.
Mielestäni tämä ihanuus ansaitsee ihan oman pienen esittelynsä. Eikä tämä ole maksettu mainos.

Tämä on toinen colttimme. Ensimmäinen valitettavasti poistui keskuudestamme muutama vuosi sitten täysin loppuun palaneena. Ilmeisesti laite ei kuitenkaan kestä usein tunnin yhtämittaista käyttöä ilman huilaustaukoja. Muutama viikko sitten JR tilasi meille uuden. Tällä kertaa se annettiin käyttööni säännöllä että vain 15 minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen minun pitää antaa laitteelle jäähtymistauko.

Itsekseni käytän colttia niin että asetun selälleni ja laitan coltin housuihin klitoriksen päälle. Levitän jalkani polvista ulospäin jolloin alushousut antavat hieman painetta laitteelle. Suljen silmät ja uppoudun fantasioihin. Coltti nostaa hitaasti mutta varmasti aallonharjalle. Laukean pitkin, syvin sykäyksin.

Yksi syy miksi pidän coltista, on hiljaisuus. Ääni ei häiritse minua eikä myöskään esimerkiksi naapurihuoneessa nukkuvaa.
Orgasmi on myös paljon pehmeämpi, sekä kestää kauemmin saavuttaa, kuin päristimellä. Päristin on tehokas ja upea mutta kuulostaa lähinnä katuporalta ja laukean siihen niin että heitän sen seinään joka kerta kun orgasmi alkaa.

Päristimen ja muutkin härpäkkeemme löydät täältä:  Meidän lelut.
Välineistö on kylläkin kasvanut ja muuttanut muotoaan hieman vuosien myötä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti