sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Solmussa

JR oli löytänyt uuden sidonnan jota halusi päästä kokeilemaan. Samalla testailtiin eri köysimateriaaleja. Leaping frog position oli kyllä mukava ja monikäyttöinen sidonta jonka tekeminen ei vie kauan (nimim. kärsimätön subi). Käytännössä ranteet sidotaan nilkkoihin ja kyynärpäät polviin ja tästä sitten sidottu kellautetaan "alassuin" eli pylly pystyssä tarjolle.
Ohjeet sidontaan löydät täältä: Leapfrog


Kokeilimme samaa sidontaa myös selälleen kellautettuna. JR veti tukiköydet kattolenkkiin ja olin niin sanotusti avuton ja auki. Hän veti päähäni sukan ja sen päälle harness gagin. Tähän asentoon sidottuna olin niin auki ja tarjolla kuin vain voi. JR sihautti oluen auki ja kierteli ympärilläni ihaillen kättensä töitä.


Minä oli märkä, valmis ja rento. JR kosketteli minua, työnteli sormiaan sisääni rauhallisesti. Härnäsi. Poistui hetkeksi ja antoi minun huohottaa. Kuulin JR:n repäisevän jonkun paketin auki ja palaavan luokseni. Hän hieroi minua voimakkaasti ja levitti häpyhuuliani. Tunsin painetta virtsaputkeni suulla kun JR työnsi sinne jotain. Tuntemukset vaihtelivat pienestä kivusta nautintoon. JR hieroi klitoristani samalla stimuloiden virtsaputkeani. Laukesin vavahdellen. JR jatkoi samaa tahtia vielä toiseen orgasmiin. Vielä täristessäni JR työntyi sisääni. Otti köysistä vauhtia ja pani. Vetäytyi välillä ja työnsi sormia sisääni. Tuli taas takaisin ja lopulta laukesi sisääni. JR poistui pesulle ja jätti minut rauhoittumaan.

Tässä sidonnassa olisin voinut roikkua pitkään. Monesti vihoitteleva selkäni ei kipeytynyt ja minun oli kertakaikkisen ihana olla. Päästyäni köysistä tirautin pienen iloitkun JR:n kainalossa.